West Side Story rumpujen takaa

Eeli vauhdissa!

Sillä välin, kun West Side Storyn näyttelijät harjoittelevat salissa kohtauksiaan ja opettelevat vuorosanojaan, bändi opettelee Leonard Bernsteinin säveltämää  musiikkia koulun toisessa päässä yläkerran bändiluokassa. Uusia kappaleita käydään koko ajan läpi samalla, kun vanhoja hiotaan aina vain paremmiksi.

Itse soitan West Side Story -musikaalissa rumpuja. Kun minua pyydettiin mukaan, olin aluksi hieman kielteisellä kannalla. Alunperin olin halunnut tekniikkaan, ja esimerkiksi nuotinlukutaitoni ei ole kovin hyvä. Lopulta suostuin, ja paikka kannujen takana oli minun. Syksyn ja talven harjoittelut eivät todellakaan ole menneet kohdallani hukkaan. Nuotinlukutaito ja tekniikkakin ovat parantuneet.

Musikaalissa on melko vähän perinteistä rumpujen soittoa, kun painopiste on muiden soittimien mukana menemistä ja aksentointia. Mielestäni se on hienoa, sillä juuri tämä tekee musikaalista jo musiikin puolesta erittäin mielenkiintoisen ja monipuolisen. Rumpalille on jätetty nuotinnuksissa melko paljon tilaa tehdä omia variointeja, mikä antaa lisää motivaatiota, kun saa jättää musiikkiin hieman omaa jälkeä.

Harjoituksia pidetään jo kolmesti viikossa, ja ensimmäisen näytöksen kappaleita treenataan paljon, sillä sen yhteinen läpikäynti tulee kalenterissa koko ajan lähemmäksi. Ainakaan vielä ei ole itselleni noussut stressiä, mikä todennäköisesti korjaantuu jossain vaiheessa. Kun tunnelma harjoituksissa on rentoa, ja vitsejä lentää soittajien suusta, työskentely on mukavaa ja siihen jaksaa panostaa enemmän. Koulussa kiertää joka vuosi legenda, että musikaalibändissä on parhainta sisäpiirihuumoria. En siitä parhaimmasta tiedä, mutta hauskaa ainakin on.

Harjoitukset jatkuvat tiiviisti koko talven ja kevään, ja kun ensi-iltana lauantaina 28.4.2012 kello lyö 19.00 Kansantaiteenkeskuksessa, olemme toivottavasti kaikki teräskunnossa. Siellä siis nähdään!

Teksti: Eeli Harju

Kuvat: Teppo Laitila

Orkesteri

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s