Uutiset 4.9.2012

Hanketyöntekijän paikka avoinna Kaustisen kunnassa

Työnkuvaan kuuluu Opetushallituksen valtakunnallisen koulujen oppimisympäristöhankkeen koordinointi. Musiikkilukiossa hanketyöntekijän työ keskittyy pedagogiseen kehittämiseen. Yhteistyötä tehdään muun muassa Jyväskylän yliopisto ja Tampereen kaupunki. Uusi työntekijä toimii työparina toisen hanketyöntekijän kanssa ja hän kirjoittaa hankeraportin 2013 mennessä. Hakuaikaa hanketyöntekijän paikkaan on viikon 36 loppuun asti. Lisätietoja antaa musiikkilukion rehtori Taina Lehtonen.

Syksyn 2012 ylioppilaskirjoitukset alkavat 10.9 kuullunymmärtämiskokeilla

Kaustisen musiikkilukion rehtori Taina Lehtosen mukaan tänä syksynä jokaiseen ylioppilaskokeeseen on ilmoittautunut kirjoittajia. A- ja B-ruotsin ylioppilaskokeissa on suurin osallistujamäärä, ja matematiikka on toiseksi suosituin. Viimeisenä syksyn koekerralla on matematiikan koe 3. lokakuuta.

Musiikkilukion syksyn konserttisarja vauhtiin

Perjantaina 26.10 lukiolaiset järjestävät yhden lukuvuoden päätapahtumista, Taiteiden yö -tapahtuman musiikkilukion tiloissa. Taiteiden yössä voi nauttia musiikkilukiolaisten taidonnäytteistä musiikissa ja muissa taiteenlajeissa. Jo sitä  ennen, viikolla 44 Kaustisen musiikkilukion ja Keski-Pohjanmaan konservatorion opiskelijat konsertoivat yhdessä Kaustisen musiikkilukion salissa. Marraskuussa on odotettavissa muun muassa Hyvää tekevä konsertti ja joulukuussa Joulukonsertti, Jazz-ilta ja Joululauluilta.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s