Ohjatussa bändissä oppii

Aleksi Pakkala ja Rebekka Ahvenlampi

Musiikkilukion bänditoimintaan kuuluu oppilaiden omien bändien lisäksi myös soitinopettajien vetämiä ohjattuja bändejä. Haastattelimme tänä syksynä ohjatussa bändissä aloittaneita toisen vuosikurssin opiskelijoita, Rebekka Ahvenlampea ja Aleksi Pakkalaa.

– Halusin jo ykkösvuonna kovasti soittaa jossakin bändissä. Tänä syksynä sain kitaransoiton opettajaltamme Rasmus Tammikilta viestin, että olisinko halukas tulemaan ohjattuun bändiin. Otin yhteyttä ja pääsin bändiin, Rebekka kertoo.

Aleksikin kertoo ottaneensa yhteyttä Rasmukseen, jonka kautta pääsi mukaan ohjattuun bänditoimintaan.

Rebekalla ja Aleksilla on takana vasta parit bändiharjoitukset, minkä takia bändin tyylisuunta on vielä hiukan hakusalla.

– Harjoituksia on ollut tosiaan vasta kahdet, mutta eiköhän bändin tyylisuunta pian ala selkiytyä, Aleksi kertoo.

Rasmus Tammikin lisäksi bändejä ohjaa myös bassonsoiton opettaja Juha-Matti Rautiainen. Ohjatuissa bändeissä opettajat vetävät harjoituksia ja valitsevat aluksi biisit, mutta oppilaatkin saavat ehdotella kappaleita, joita olisi mukava soitella.

– Rasmus neuvoo meitä, esimerkiksi miten kenenkin kannattaa instrumenttiaan soittaa. Tähän mennessä Rasmus on valinnut myös biisit, mutta saa nähdä laitetaanko ensi kerralla kampoihin, Rebekka nauraa.

Lopuksi kaksikko kertoo vielä fiiliksiään yleisesti ohjatusta bänditoiminnasta.

– On aivan loistava juttu, että koulussamme on ohjattua bänditoimintaa. Eniten apua on siitä, että opettaja laittaa homman liikkeelle, Aleksi kertoo.

– En ole aiemmin erityisesti soittanut bändissä, joten siinä oppii asioita, joista ei itsellä ollut aiemmin mitään hajua. Siinä oppii esimerkiksi sen, mikä kuulostaa pianolla hyvältä bändikokoonpanolla. Tykkään ohjatusta bänditoiminnasta siis paljon, Rebekka toteaa.

Haastattelu: Sami Vähäkoski

Teksti ja kuva: Anna Airola

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s