Rumpali palasi kouluun

Janne opettamassa

Henkilökuvassa on rumpujen soiton opettaja Janne Torvikoski. Alunperin Sievistä lähtöisin oleva entinen musiikkilukiolainen opettaa nyt rumpujen soittoa ja ohjaa bändejä Kaustisen musiikkilukiossa. Miten hän sitten päätyi vanhaan lukioonsa opettajaksi, ja millaista se on?

Vuosina 2003 ja 2004 Torvikoski piti koulussa äänitekniikan lyhytkursseja. Viisi vuotta hän teki samoja hommia kuin media-assistentti nykyään.  Sitten ajatus musiikin tekemistä ja opiskelemisesta alkoi poltella, ja niin Torvikoski päätti pitää virkavapaata ja opiskella. Opintojen ohella hän on ollut ensin sivutoiminen ja myöhemmin päätoiminen opettaja musiikkilukiossa.

Torvikoski kertoo nykyisestä opetustyöstään musiikkilukiossa:

– Opetussuunnitelmat ovat aina opetuksen taustalla, mutta käytännön opetus toteutuu jokaisen oppilaan oman tarpeen mukaan.

Torvikoski jakaa opiskelijat kahteen pääryhmään.

– On niitä, jotka tähtäävät tekemään musiikkia lukion jälkeenkin ja jatkavat esimerkiksi konservatorioon; heidän kanssaan teemme tutkintoja, koska konservatorioon hakiessa niitä pitää olla tehtynä, Torvikoski selventää. Sitten on niitä, joilla rummut ovat toisena soittimena; heidän kanssaan teemme vapaammin sellaista, mitä he itse haluavat oppia.

– Bändien ohjauksessa taas painotetaan enemmän yhtyeessä toimimisen taitoja ja muusikon yleisivistystä, kuten sitä miten valitaan biisit ja miten niitä sitten harjoitellaan, hän kuvailee.

Torvikoski opiskelee Keski-Pohjanmaan Ammattikorkeakoulu Centriassa, jossa hänellä on vielä ensi vuosi jäljellä ennen valmistumista instrumenttipedagogiksi eli rumpujen soiton opettajaksi. Tämänhetkinen opetustyö ja opiskelu täydentävät toisiaan ja niistä saa motivaatiota, vaikka aikatauluja onkin toisinaan vaikea sovittaa yhteen.

– Voimakas kehittymisen fiilis kuitenkin on koko ajan, Torvikoski iloitsee.

Janne Torvikoskella on monia vaihtelevia soittoproggiksia ja yksi säännöllinen bändi. Säännöllisesti toimivaan jazz-bändiin  kuuluvat muun muassa kaksi muuta musiikilukion opettajaa: Juha-Matti Rautiainen ja Rasmus Tammik. Muut soittohommat ovat vuosia yhdessä soittaneita periodibändejä.

– Harjoittelemme ennen keikkaa, ja sitten voi olla vuodenkin tauko ilman, että näemme kunnes taas uudestaan kokoonnumme yhteen.

Tänä syksynä on lisäksi luvassa viihdeproggis, kun Torvikoski  on mukana kuoroa säestävässä bändissä. Hän soittaakin mielellään monenlaisissa kokoonpanoissa.

– Mieli pysyy virkeänä, ja siinä on tietynlainen haaste, kun on monipuoista soitettavaa, hän toteaa.

Torvikoski kertoo opiskeluajan musiikkilukiossa olleen tärkeää, kuuluihan siihen myös muutto pois kotoa. Hän painottaa ihmissuhteiden olevan yksi tärkeimmistä musiikkilukion anneista, kun musiikkipuolikin toimii suhteilla. Monet koulukaverit ovat pysyneet läheisinä tähän päivään saakka.

Nykyisestä menosta musiikkilukiossa Torvikoski kertoo yleisen osaamistason kasvaneen, mutta haasteen olevan nykyään enemmän treenaamisessa ja keskittymiskyvyssa. Hän ihmettelee, kuinka kiireistä opiskelijoiden elämä on.

– Oliko meidänkin aikaamme noin kiire, hän miettii.

Kun Janne Torvikoski on nyt nähnyt muutaman kierron kokonaan,  hän huomaa tiettyä kaavaa eri vuosikurssien opiskelijoissa.

– Ykkösellä ollaan vielä kehittymisvaiheessa, kun taas kakkosella kypsytään, hän analysoi. Kolmosella ollaankin jo melkeinpä parhaimmillaan, ja sitten sitä lähdetäänkin jo pois.

Toisaalta nopea vaihtuvuus on hänen mielestään hyväkin: kun porukka vaihtuu,  niin tuoreus säilyy.

Haastattelu: Sami Vähäkoski

Teksti ja kuva: Laura Petäjä

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s