Uutta ja erilaista folk-bändissä

Jannaliina Jussinniemi ja Juuso Kunelius kuuluvat uuteen folk-bändiin.

Kaustisen musiikkilukion toisen vuosikurssin opiskelijoista koottu folk-bändi on pyöräyttänyt harjoituksensa käyntiin tänä syksynä. Bändiä vetää lukion basson soiton opettaja Juha-Matti Rautiainen. Haastattelimme kahta bändin jäsentä, Jannaliina Jussinniemeä ja Juuso Kuneliusta.

– Minulla ei ole oikeastaan kokemusta folk-musiikin soittamisesta, ja siksi on tosi mukavaa päästä tällaiseen projektiin, bändissä kitaraa soittava Juuso kertoo. Alkuvuosi on mennyt niin, että Juha-Matti on valinnut soitettavat biisit, ja sitten on harjoiteltu niitä. Ensi viikolla päästään kuitenkin soittamaan jo sellaisiakin kappaleita, joita me opiskelijat olemme toivoneet.

– Minullekin folk-musiikki on aika uusi asia, ja sen takia sitä on hauska tehdä, bändin laulaja Jannaliina jatkaa. Bändi harjoittelee kerran viikossa.

Juuso muistuttaa vielä, että livenä yhtyettä on mahdollista kuulla ainakin Kaustisen musiikkilukion Taiteiden yössä 26. lokakuuta.

Lopuksi folk-bändi soittaa vielä livenä radiostudiossa Joni Mitchellin kappaleen ”Big Yellow Taxi”.

Haastattelun ja biisin voi kuunnella täältä: http://www.spreaker.com/show/rakkaustinen

Haastattelu: Sami Vähäkoski

Teksti: Anna Airola

Kuva: Laura Petäjä

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s