Uutiset 11.10.2012

Kaustisella tehtiin useita murtoja

Kaustisella murtauduttiin maanantain 8.10. ja tiistain 9.10. välisenä yönä useisiin liikekiinteistöihin. Poliisi otti kiinni kello 2.30 aikaan yöllä ulkopaikkakuntalaisen miehen epäiltynä murroista. Poliisi on saanut haltuunsa ainakin osan anastetusta saaliista.

Auto, jolla tekijä on saapunut yksin Kaustiselle, on nyt kateissa. Poliisi pyytää kansalaisia ilmoittamaan oudoista pysäköidyistä autoista Kokkolan poliisilaitokselle.

Asiasta tiedotti poliisi.

Kansanmusiikkisäätiön konkurssipesä vaatii huomattavan suuria vahingonkorvauksia 

Kansanmusiikkisäätiön pesä vaatii talousrikoksista epäillyiltä henkilöiltä satojen tuhansien eurojen vahingonkorvauksia.

Vaatimuksen vastuu jaetaan 26 talousrikoksesta syytetyn kesken sen mukaan, miten pitkään kukin toimi luottamustehtävissä tai muissa säätiön hallinnon toimissa.

Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus odottaa syytetyiltä vastauksia lokakuun loppuun mennessä.  Valmisteleva istunto pidetään ennen joulua.

Poliisin mukaan talousrikoksilla aiheutettu vahinko nousi noin 1,7 miljoonaan vuoden 2008 loppuun mennessä.

Kaikki syytetyt ovat kiistäneet rikosepäselvyydet poliisitutkinnassa.

Asiasta uutisoi Keskipohjanmaa.

Yhdistys otti Tallarin ja instituutin vastuulleen

Viime joulukuussa perustettu Kansanmusiikki-instituutti ry tulee jatkossa vastaamaan sekä Kansanmusiikki-instituutin että kansanmusiikkiyhtye Tallarin toiminnasta. Kaustisen kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle instituutin ja Tallarin hallinnon luovuttamista yhdistykselle vuoden 2013 alusta alkaen. Järjestelyn myötä myös henkilöstö siirtyy yhdistyksen palvelukseen.

Sopimuksen mukaan kunta lahjoittaa yhdistykselle yksiköiden perustoiminnan kannalta keskeisen omaisuuden, jonka se hankki Kansanmusiikkisäätiön konkurssipesältä ja jota se on kunnan alaisuudessa ollessaan hankkinut.

Asiasta uutisoi Keskipohjanmaa.

Teksti: Anna Airola

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s