Musiikkilukiota mainostamassa Opinlakeus-messuilla

Messuemännät eli Noora Munkki, Tuuli Jaakonaho ja Satu Valkama Kaustisen musiikkilukion osastolla.

Messuemännät eli Noora Munkki, Tuuli Jaakonaho ja Satu Valkama Kaustisen musiikkilukion osastolla.

Opinlakeus-messuille Seinäjoelle kerääntyy vuosittain peruskoulun päättäviä nuoria hankkimaan tietoa koulutusaloista, ja toisen asteen koulut puolestaan saapuvat esittelemään opiskelutarjontaansa ennen kevään hakuja. Kaustisen musiikkilukion abiturientti Satu Valkama on tänä vuonna mainostamassa musiikkilukiota Seinäjoki-areenassa.

Satu Valkama on mukana musiikkilukion messutiimissä, jonka tärkeä tavoite on mainostaa musiikkilukion laajaa tarjontaa ja olla eri tapahtumissa mukana.

Opinlakeus-messuihin tiimi on valmistautunut hyvissä ajoin työtehtäviä jakaen ja kasaten materiaalia kokoon. Messuihin edustamaan lähteminen on Valkaman mukaan vaatinut jonkin verran työtä, ja hän kertoo, että itse kukin on saanut monenlaista tehtävää.

– Olemme koonneet materiaaleja ja infolappuja kasaan sekä miettineet, minkälaista ulkoasua paikallemme Opinlakeus-messuilla haluamme. Myös vastuutehtävät on pitänyt jakaa, kertoo Valkama.

Vastuuhenkilönä tiimissä toimii psykologian lehtori, opinto-ohjaaja Liisa Pyykkö-Seppälä, jonka johtaa tiimiä. Valkaman mukaan porukka lähtee innolla messuille musiikkilukiota edustamaan.

Meatsweat-yhtyekin edusti musiikkilukiota.

Meatsweat-yhtyekin edusti musiikkilukiota.

– Toivottavasti saamme houkuteltua meille uusia oppilaita! toivoo Valkama.

Messutiimi on laittanut musiikkilukion osastolle esille muun muassa flyereita, isoja julisteita ja arvonnan tulevaan Hairspray-musikaaliin. Myös Kaustisen musiikkilukion uunituore esittelyvideo on nähtävillä Opinlakeus-messuilla.

Valkama vakuuttaa Kaustisen musiikkilukion paikan olevan helposti nähtävillä Seinäjoki-areenassa heti sisään astuttaessa.

Haastattelu: Kalle Lahtinen

Teksti: Kristiina Poranen

Kuvat: Hilkka Rauhala

Opinlakeusmessut pidettiin Seinäjoki Areenassa 23.-24.1.2013.

Opinlakeusmessut pidettiin Seinäjoki Areenassa 23.-24.1.2013.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s