Uutiset 7.2.2013

Pietarsaaren lukioiden yhdistämistä suunnitellaan

Pietarsaaressa on suunniteltu yhdistää kaksi lukiota yhdeksi kaksikieliseksi lukioksi. Sivistysjohtaja Jan Levander on tehnyt tutkivaa selvitystyötä liittyen kaksikielisen koulun hyötyihin ja haittoihin.

Jos koulut päätetään yhdistää, ne todennäköisesti sijoitettaisiin nykyisen Jakobstads gymnasiumin tiloihin. Ruotsinkieliseen lukioon mahtuu noin 350 oppilasta. Tällä hetkellä siellä opiskelee 280 ja suomenkielisessä lukiossa noin 120 oppilasta.

Ruotsinkielisen lukion oppilaat ovat ottaneet idean hyvin vastaan.

– Mekin oppisimme paremmin suomea, miettivät Madeleine Linn ja Sara.

Heidän mukaansa kielirajoja ei rikota paljoa, ja kulttuurieroja löytyy.

Asiasta uutisoi Keskipohjanmaa

Musiikkilukion koordinointihanke laajeni

Laitteet ja ohjelmistot opetuskäytössä (OTE) on Opetushallituksen yhteistyökoordinointihanke, josta vastaavat Kaustisen kunta ja Tampereen kaupunki. Kaustisen painopisteenä ovat laite- ja ohjelmistoratkaisut opetuksessa.

Hankkeen tavoitteena on kerätä hyviä opetustapoja ja malleja, levittää niitä valtakunnallisesti erilaisissa tilaisuuksissa ja verkossa sekä luoda verkostoitumismahdollisuuksia opetusalan toimijoille. Kaustisen koordinointihanke kattaa yhteensä 20 erillistä kehittämishanketta, jotka ovat saaneet opetushallituksen rahoituksia vuosina 2010-12.

Lähialueen kehittämishankkeita ovat Kokkolan Kuperkeikka ja ProjekTori, jossa toteutettiin historian ja kulttuuriperinteen opettamista museoalueella ja pajapäivinä, Raahen Pieniä ihmisiä – Suuria tarinoita, jossa harjoiteltiin mediataitoja ja tehtiin nukketeatteriesityksestä video YouTubeen, sekä Ylivieskan INNOlukio.fi.

Kaustisen koordinoinnin vastaavana hallinnoijana toimii musiikkilukion rehtori, kouluneuvos Taina Lehtonen ja hankekoordinaattorina YTM Leena Hietaniemi.

Työyhteisö tukee opettajien tieto- ja viestintätekniikan käyttöä

OPH:n Tutkittua tietoa oppimisympäristöistä on juuri ilmestynyt sähköisenä julkaisuna. Julkaisussa keskitytään tarkastelemaan yleissivistävän koulutuksen opettajien tieto- ja viestintätekniikan sekä median käytön nykytilaa ja kehitystarpeita laitteistojen ja ohjelmistojen, etäopetuksen, oppimispelien ja virtuaalimaailmojen sekä sosiaalisen median osalta.

Lähde: http://opetusteknologia.info/

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s