Kitara oman maun mukaan

Konsta Kivelä ja Aleksi Pakkala

Konsta Kivelä ja Aleksi Pakkala

Mitä tapahtuu, kun joukko musiikkilukiolaisia laitetaan käsityöpajaan? Siitä otti selvää Jannaliina Jussinniemi, joka haastatteli toisen vuosikurssin opiskelijoita Konsta Kivelää ja Aleksi Pakkalaa.

Kaustisen musiikkilukiossa järjestetään tänäkin vuonna Kristian Wetterstrandin pitämä soitinrakennuskurssi, jolla Kivelä ja Pakkala ovat mukana. Mitä siellä oikein tehdään?

– Ihan ensimmäinen tehtävä kurssilla on tilata jokaiselle kurssilaiselle hänen haluamansa soittimen rakennussarja, Kivelä aloittaa.

Sen jälkeen alkaa varsinainen työstäminen. Jotkin osat tulevat valmiina sarjan mukana, mutta tehtävää riittää silti:

– Periaatteessa työvaiheet ovat kokoaminen, maalaaminen ja hiominen, Kivelä kiteyttää.

Aleksi Pakkala täydentää kertomalla, että varsinainen työ onkin hienosäätöä, jolla jokainen tuo soittimeensa omaa tyyliä.

Kurssilla on mukana noin tusinan verran opiskelijoita, jotka rakentavat enimmäkseen kitaroita. Yksi bassokin on tekeillä. Kurssi alkoi jo syyslukukaudella, ja alunperin soittimet oli tarkoitus saada valmiiksi jouluksi. Matkan varrella tuli kuitenkin vastoinkäymisiä, joten aikataulu on muuttunut.

– Kyllä kaikki soittimet silti valmistuvat, nuoret miehet vakuuttavat.

Kurssille osallistuminen on molempien mielestä kannattanut.

– Ehdottomasti, Konsta Kivelä toteaa. On hienoa, kun voi tehdä soittimen omanlaisekseen ja toivon mukaan myös soitettavaksi.

Aleksi Pakkalan mielestä rakentaminen on ollut mukavaa puuhaa, ja lisäksi on oppinut paljon paitsi soitinrakennuksesta, myös siitä, miten soitin toimii.

Kurssilla sähkökitaroita rakentavat pojat saavat lopuksi esittää toiveen, mitä he haluaisivat rakentaa, jos saisivat valita minkä tahansa muun soittimen  kuin kitaran.

– Säkkipillin, Konsta Kivelä arvelee.

Aleksi Pakkala ei epäile:

– Flyygelin.

Haastattelu ja kuva: Jannaliina Jussinniemi

Teksti: Hilkka Rauhala

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s