Uutiset 3.12.2013

Lukioita ja ammattiopistojen toimipisteitä karsitaan

Hallituksen rakenneuudistuspaketti iskee toisen asteen opiskelijoihin kipeästi. Kouluverkoston karsinta tulee voimaan vuoden 2017 alussa ja käytännössä pienemmillä kylillä asuvien opiskelijoiden koulumaka pitenisi jopa tunteja. Hallitus aikoo säästää lukioista ja ammattiopistojen toimipisteistä 250 miljoonaa.

Säästettävä summa on niin mittava, että sillä tulee olemaan suuri merkitys. Vielä ei kuitenkaan tiedetä tarkemmin, kuinka monta toimipistettä on vaarassa.

Asiasta uutisoi Keskipohjanmaa

Kaustisen kamarimusiikkiviikko järjestetään jälleen

Kamarimusiikkiviikko järjestetään Kaustisella 26.1.-1.2.2014. Tärkeä osa ohjelmaa on juhlien perustajan, Pehr Henrik Nordgrenin musiikki. Tammikuussa 2014 tulee kuluneeksi 70 vuotta Kaustisella eläneen säveltäjän syntymästä, ja täten miehen muistoa päätettiin kunnioittaa.

Kamarimusiikkiviikon avaa sunnuntaina 26.1. järjestettävä Kaustisen musiikkilukion oma konsertti.

Kamarimusiikkiviikon kuvataiteilijoina toimivat ammattikorkeakoulu Novian kuvataidelinjan opiskelijat Pietarsaaresta.

Lisätietoja kamarimusiikkiviikosta löytää netistä osoitteesta www.kamarimusiikkiviikko.net.

Uutisen lähteenä toimi Keskipohjanmaa ja  kamarimusiikkiviikon nettisivut

Vähäposti julkaisee puolipitkän albumin

Kaustisen musiikkilukiossa pari vuotta sitten syntynyt hiphop/reggae-yhtye Vähäposti julkaisee tämän viikon perjantaina ensimmäisen puolipitkän albumin, joka sisältää kuusi kappaletta ja yhden bonuskappaleen. Albumia on tehty pikkuhiljaa yhtyeen perustamisesta saakka ja se on yhtyeen ensimmäinen isompi julkaisu. Kokopitkän albumin tekeminen on aloitettu ja sen julkaisua kaavaillaan ensi keväälle tai kesälle. Vähäpostin kaikki jäsenet ovat vanhoja tai nykyisiä musiikkilukiolaisia.

Levyn julkaisukeikka pidetään perjantaina 6.12. Seinäjoella Mallaskosken Panimoravintolassa. Lavalla nähdään illan aikana myös vierailevat artistit Oikku ja OmskTomsk, jotka ovat myös Kaustisen musiikkilukion entisiä opiskelijoita.

Lisätietoa keikasta, Vähäpostista ja levystä löytyy Facebookista Vähäpostin omalta sivulta, ja musiikkia netistä sivuilta vahaposti.bandcamp.com.

Mainokset