Erilaisia jouluja maailmalta

Petra Szira ja Sonia Kutergina.

Petra Szira ja Sonia Kutergina.

Saara Jokela haastatteli Petra Sziraa ja Sonia Kuterginaa joulunviettotavoista Unkarissa ja Venäjällä. Molemmat haastateltavat ovat vaihto-oppilaina Kaustisen musiikkilukiossa. Haastattelua tehtäessä tytöt eivät olleet vielä kokeneet suomalaista joulua.

Unkarista kotoisin olevan Petra Sziran perheessä joulua vietetään  joulukuun 24. päivä, jolloin lahjat laitetaan kuusen alle. Joulupukkikin tulee, mutta eri päivänä: joukukuun kuudes päivä.

– Joulupukki tulee joulukuun 6. päivä ja Jeesus taas joulukuun 24. päivä, Szira selittää.

Jouluruokina ovat kalakeitto ja usein jotakin kakkua. Szira on kuullut suomalaisesta joulunvietosta, ja hänen mukaansa se vaikuttaa lähes samanlaiselta unkarilaisen joulun kanssa.

Venäjältä tuleva Sofia Kutergina ei sen sijaan juhli joulua lainkaan.

– Perheeni ei juhli joulua, sillä emme ole uskonnollisia ihmisiä, Kutergina selventää.

Venäjällä on varsin yleistä, ettei vietetä joulua. Sen sijaan uutta vuotta juhlitaan kokonainen viikko. Uuden vuoden juhlinta on varsin perinteistä: perheen ja ystävien kanssa oleskelua, television katselua, syömistä ja ulkona käymistä.

Suomalaisesta joulunvietosta hän oli kuullut jonkin verran etukäteen, mutta uuttakin asiaa oli. Kutergina aikoo viettää tämän joulun isäntäperheensä ja ystäviensä kanssa.

Suomalaisia jouluruokia Kutergina tunsi myös jo jonkin verran

– Glögi on todella hyvää, Kutergina muistaa.

Haastattelu: Saara Jokela

Teksti ja kuva: Hilkka Pajukangas

 

Mainokset