Uutiset 9.1.2014

Opettajille enemmän oikeuksia oppilaiden tavaroihin

Vuoden 2014 alusta lähtien opettajille on annettu enemmän oikeuksia koskien oppilaiden hallussapitämiin tavaroihin. Opettaja saa esimerkiksi takavarikoida opiskelijan kännykän tai muuten opiskelijaa häiritsevät esineet. Säännösten mukaan tarkastamisessa ja esineiden haltuunotossa on noudatettava hienotunteisuutta ja kunnioitettava oppilaan henkilökohtaista koskemattomuutta. Oikeuksien lisäämisen toivotaan parantavan kouluympäristön työrauhaa.

Lähde: YLE Uutiset

Suomen pikkuleijonista maailmanmestareita

Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekko maajoukkue teki sunnuntai-iltana historiaa kukistettuaan Ruotsin. Jännittävä finaali päättyi vasta jatkoerässä maalein 3-2. Suomi on voittanut alle 20-vuotiaiden jääkiekon maailmanmestaruuden vain kolme kertaa.

Lähde: YLE Uutiset

Pohjanmaalle havitellaan uusia esikoiskirjailijoita

Suomen maakuntakirjailijoiden yhdistys on ryhtynyt valmentamaan pohjanmaalaisia harrastekirjailijoita. Yhdistyksen tavoitteena on eheyttää suomalaista sanataidetta. Yhdistys haluaa myös tukea paikallisia maakunta- ja harrastekirjailijoita. Valmennukseen voi hakea tammikuun loppuun saakka ja se käynnistyy maaliskuun lopussa.

Lähde: YLE Uutiset

Teksti: Heli Hästbacka

Mainokset