Uutiset 4.2.2014

Kansanmusiikille valittiin uusi professori vastoin asiantuntijoiden suosituksia

Taideyliopiston johto on valinnut kansanmusiikin uudeksi professoriksi muusikko ja opettaja Kristiina Ilmosen. Nykyinen professori ja kansanmuusikko Hannu Saha hoitaa tehtävää elokuuhun asti. Jatkokautta hakenut Saha on valinnasta tyrmistynyt. Hänellä ei sanojensa mukaan ole mitään Kristiina Ilmosta vastaan, mutta kansainväliset asiantuntijat, rekrytointiryhmä ja akateeminen neuvosto olivat asettaneet Sahan hakijoista ykköseksi, ja silti Sibelius-Akatemian dekaani Tuomas Auvinen ja Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg nimittivät virkaan Ilmosen.

Sahan näkökulmasta valintaprosessi ei mennyt akateemisten sääntöjen mukaan. Dekaani Tuomas Auvisen mukaan valinnassa päätettiin korostaa taiteellista pätevyyttä ja päätös tehtiin sääntöjä noudattaen. Kahdesta vahvasta kandidaatista päätettiin valita henkilö, jolla on uusia lähestymistapoja ja -tekniikoita sekä erilaisia näkökulmia.

Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat


Lucina Hagmanin lukio lakkautetaan

Kokkolan kaupunginvaltuusto on tehnyt kolmannen äänestyskerran jälkeen maanantaina päätöksen Kälviän Lucina Hagmanin lukion lakkauttamisesta elokuussa vuonna 2016. Samalla Kiviniityn ja Kokkolan yhteislyseon lukion hallinto yhdistetään. Lukiot kuitenkin jatkavat toimintaansa entisissä tiloissaan.

Toinen vaihtoehto olisi ollut, että kaikki kolme lukiota olisi tuotu saman katon alle. Lopullisen mallin toivat äänestykseen kokoomuksen Pekka Nurmi ja sosiaalidemokraattien Raimo Hentelä. Suomenkielisten lukioiden yhdistymistä on suunniteltu Kokkolassa jo puolikymmentä vuotta.

Uutisesta kertoivat Keskipohjanmaa ja Yle


Kanteleliiton vuoden kantalevyksi valittiin Tapanin Marssi

Kaustisen kanteleiden Tapanin Marssi valittiin vuoden kantalevyksi. Muusikko ja musiikin tohtori Aija Puurtinen teki valinnan Kanteleliiton puolesta. Perusteluita valintaan olivat yhtyeen oma tyyli, kanteleen hyvä kuuluvuus levyllä ja levyn kiinnostava taustatarina. Levyllä on suurimmaksi osaksi kanteleen mestaripelimanni Tapani Peltoniemen säveltämiä kappaleita, mutta myös edesmenneen Heimo Peltoniemen sävellyksiä ja perinteisiä kappaleita. Kaustisen kanteleissa soittavat Tapani Peltoniemen lisäksi kanteleensoittaja Pauliina Syrjälä ja Hannu Saha sekä mandoliininsoittaja Antti Kettunen.

Uutisen lähteenä toimi Keskipohjanmaa

Teksti: Jannaliina Jussinniemi

 
Mainokset