Kulttuuriretkellä Norjassa

Norjat: Mira Teirikangas, Laura Petäjä, Valtteri Kiviniemi ja Roosa Isokääntä.

Norjat: Mira Teirikangas, Laura Petäjä, Valtteri Kiviniemi ja Roosa Isokääntä.

Kaustisen musiikkilukion oma kansanmusiikkiyhtye Norjat palasi Norjaan suuntautuneelta esiintymismatkalta. Yhtyeen jäsenet ovat Laura Petäjä (sello, kontrabasso), Roosa Isokääntä (viulu), Valtteri Kiviniemi (piano, harmooni) ja Mira Teirikangas (viulu, kitara). Kaikki yhtyeen jäsenet myös laulavat. Veera Ailunka haastatteli Petäjää, Isokääntää ja Kiviniemeä.

Norjat-yhtyeen musiikkityyli on kansanmusiikki, josta he ovat viritelleet hieman omia versioitaan. Kaikilla jäsenillä on klassisen musiikin tausta, ja se kuuluu sovituksissa.

Yhtyeen toiminta lähti liikkeelle viulunsoiton opettaja Siiri Virkkalan ehdotuksesta. Kimmokkeena oli saada Suomesta osallistujia Norjassa pidettävälle musiikkileirille. Virkkala otti yhteyttä Laura Petäjään ja pyysi häntä kokoamaan kansanmusiikkiyhtyeen matkaa varten.

– Kansanmusiikkiryhmän tuli edustaa Suomen parhaita muusikoita ikäisistämme, Petäjä muistelee huvittuneena opettajan puhelua.

Petäjä kyseli soittamalla jäseniä yhtyeeseen ja saikin yhtyeen kokoon. Sitten alkoi treenaaminen.

Kokoonpanon nimeen Kiviniemi myöntää liittyvän kaksoismerkityksen: Norjan-matka ja Norja on yksi luonnollinen nimen merkitys ja toinen on nuoria ja norjia muusikoita hyvin kuvaava suomen kielen adjektiivi.

Kulttuurileiri Norjassa kesti viikon ja oli EU:n rahoittama. Leiri oli monipuolinen ja sisälsi kansanmusiikin ja muiden musiikkityylien lisäksi muutakin taidetta.

– Kuvaa, tanssia ja muutakin siellä oli, Petäjä kertoo.

Lisää poseerausta.

Lisää poseerausta.

Norjat-yhtyeen osalta matka oli kuitenkin hyvin musiikkipainotteinen. Ohjelmaan kuului monenlaista musiikin tekemistä, esittämistä ja kuuntelemista.

Isokäännän mukaan viikkoon kuului hyvin paljon soittamista. Heillä oli muun muassa omat kansainväliset kansanmusiikkiryhmänsä, joissa oli jäseniä mm. Skotlannista ja Norjasta.

– Kaikki toivat omasta maastaan jonkin kappaleen, jota sitten harjoiteltiin, Isokääntä muistelee.

Vaikka leiri on jo ohi, yhtyeen taival ei suinkaan pääty vielä. Ylioppilasjuhlassa on tiedossa esiintyminen, ja suunnitteilla on myös mahdollinen ”jatko-osa” Norjan musiikkimatkalle, tällä kertaa Skotlantiin.

– Jos vaan tälläinen toteutuu kesällä 2015, niin sitten ainakin jatkamme treenaamista, Kiviniemi suunnittelee.

Ehkäpä siis vielä kuulemme Norjista vielä tulevaisuudessakin.

Haastattelu: Veera Ailunka

Teksti: Hilkka Pajukangas

Kuvat: Mira Teirikangas

Mainokset