Kansanmusiikkiyhtye Baltic Crossing konsertoi musiikkilukiolla

BalticCrossing_keikkaSyyskuun alkupuolella koulullamme vieraili kansainvälisesti tunnettu, maailmanluokan kansanmusiikkiyhtye Baltic Crossing. Yhtyeen 10-vuotisjuhlakiertue kulki Kaustisen kautta, josta ovat kotoisin myös yhtyeessä soittavat Järvelän serkukset serkukset Esko Järvelä (viisikielinen viulu) ja Antti Järvelä (kontrabasso, mandoliini). Heidän lisäkseen yhtyeessä soittavat englantilaiset Ian Stephenson (kitara, harmonikka) ja Andy May (säkkipilli, piano), sekä tanskalainen Kristian Bugge (viulu).

Lue loppuun

Mainokset

Sosiaalisessa mediassa levinnyt kiusaamisen vastainen kampanja puhuttaa myös musiikkilukiolaisia

Kutsumua

#Kutsumua on kerännyt osallistujia myös Kaustisen musiikkilukion opiskelijoista.

Lukiolaisten liiton #kutsumua nimellä kulkeva kampanja on saanut paljon huomiota kouluissa ja muissa yhteisöissä ympäri Suomea. Kampanjan tavoite on levittää tietoisuutta ja ehkäistä kiusaamista sosiaalisessa mediassa julkaistavien kuvien avulla.

Myös Kaustisen musiikkilukion oppilaat ovat julkaisseet kuvia kuvapalvelu Instagramissa ja Facebookissa. Esimerkiksi kolmannen vuosikurssin opiskelija Emmi Rauhamäki on julkaissut oman #kutsumua kuvansa sosiaalisessa mediassa.

-Kun julkaisin oman kuvani, kampanjaan oli osallistunut ehkä noin 100 henkilöä, muistelee Emmi.

Hänen mielestään tämä kampanja on kiva tapa puhua kiusattujen puolesta sekä tsempata ihmisiä olemaan omanlaisiaan. Myös kavereiden rohkaiseminen oli yksi syy julkaista kuva netissä.

– Halusin jakaa tämän kuvan seuraajilleni (Instagramissa) koska ajattelin että joitain ehkä kiinnostaisi osallistua tähän myös. Halusin myös muistuttaa että kiusaaminen ei ole koskaan kiusatun vika, Emmi pohdiskelee.

Instagramissa on julkaistu jo yli 18 000 kuvaa hashtagilla #kutsumua. Kampanjan suojelijaksi on lupautunut tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Lukiolaisten liiton nettisivuilla on julkaistu ohjeet, miten voit itsekin osallistua kampanjaan. Lue alta miten voit kertoa oman tarinasi.

Näin olet mukana #kutsumua-kampanjassa: Ota kuva kahdesta sanasta, joista toinen kuvaa sitä lokeroa, johon sinut itsesi on yritetty tunkea ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka tahtoisit muiden itsessäsi näkevän ja muistavan. Vedä sitten viiva ensimmäisen sanan yli – sitä käyttävät jatkossa vain hölmöt. Halutessasi voit kertoa kuvatekstissä pidemmänkin tarinan! Jaa kuva tunnisteella #kutsumua ja haasta mukaan ne tyypit, joiden tarinan tahtoisit kuulla.