Monimutkaista yksinkertaisuutta

juhamatti

Juha-Matti Rautiainen

70-luvulla kehittynyt ambient on alun perin syntetisaattorille tehtyä minimaalista ja tunnelmallista musiikkia. Siinä musiikille tyypilliset rytmi ja melodia eivät ole keskeisessä osassa, vaan keskittyminen on tunnelman ja tekstuurin luomisessa.

Kaustisen musiikkilukion bassonsoitonopettaja Juha-Matti Rautiainen on ollut pitkään kiinnostunut tyylistä.

”Olen aina kuunnellut ambient-musiikkia. Olen kiinnostunut musiikista, jossa tapahtuu vähän”.

Bändejä ohjanneelle Rautiaiselle ambient on mukavaa vaihtelua ja tuo kaivattuja haasteita. Basson korkeiden äänien etsiskely syventää tutustumista enemmän jo ennestään tuttuun soittimeen.

Ambient-musiikkiin tarvittavaa tekniikkaa on paljon ja se vaatii valtavasti sinnikkyyttä opetella käyttämään sitä. Kaikuefekteihin tarkoitetut pedaalit ja Looper-pedaalit tuovat kaikessa monimutkaisuudessaan yksinkertaisuutta musiikkiin. Mitä muuta vielä tarvitsee ambientissa?

”Aikaa”, Rautiainen painottaa.

”Tarvis vielä enemmänkin”, hän naurahtaa.

Keikkoja on tiedossa toukokuussa Yläkaupungin Yössä ja heinäkuussa Kaustisen Folk Music- festivaaleilla. Levy odottelee puolivalmiina julkaisuaan.

Rautiainen ilmoittaa esikuvakseen genren edelläkävijän Brian Enon. Sana ”ambient” oli painettu Enon levyn kanteen, mistä se on sitten muotoutunut kansan suuhun tyylilajin nimeksi. Hammock- yhtyeeltä Rautiainen sai ajatuksen soveltaa ambienttia bassoon.

Ambient antaa Rautiaiselle jatkuvaa uutta tekemistä. Tärkeintä on oma halu ja oma tie.

”Se selkeyttää ajatuksia ja rauhoittaa minua itseäni – ja toivottavasti myös muita”.

Alla olevasta linkistä voit kuunnella Rautiaisen omaa ambient-musiikkia

http://www.soundcloud.com/mr_randomizer

teksti: Anna-Sofia Tastula

Mainokset