Kuukauden alumni – Marko Kallio

Sievistä kotoisin oleva Marko Kallio opiskeli Kaustisen musiikkilukiossa -90-luvun taitteessa. Nykyisin hän työskentelee Suomen Kansallisoopperan ja baletin hallinnollisena rehtorina.

Marko_Kallio_

Kuka olet?

– Nimeni on Marko Kallio. Olen kotoisin kauniista maaseutukunnasta, Sievistä ja asun nykyään Helsingissä.

Missä työskentelet, ja mitä työtehtäviisi kuuluu?

– Toimin tällä hetkellä Suomen Kansallisoopperan ja baletin balettioppilaitoksen hallinnollisena rehtorina. Balettioppilaitoksessa koulutetaan klassisen baletin tanssijoita ammatillisessa peruskoulutuksessa. Teemme läheistä yhteistyötä Kansallisbaletin kanssa. Lisäksi Balettioppilaitoksessa opetetaan taiteen laajaa oppimäärää klassisessa baletissa. Olemme mukana mm. pohjoismaisessa balettiyhteistyökuvioissa.

Kertoisitko polustasi nykyiseen tilanteeseen?

– Kävin Kaustisen musiikkilukiota vuosina 1988-1991. Soitin tuolloin mm. pianoa, urkuja ja vähän saksofonia. Koska olen maalta kotoisin, Kaustisen musiikkilukio tuntui loistavalta mahdollisuudelta päästä yhdistämään musiikkiharrastus ja lukio-opinnot.

Sen jälkeen olen opiskellut Oulun konservatoriossa musiikinohjaajaksi ja Oulun yliopistossa kasvatustieteen maisteriksi. Pääaineeni oli musiikkikasvatus. Olen opettanut mm. Madetojan musiikkilukiossa, Oulun yliopistossa, kansalaisopistoissa ja taidekouluissa. Lisäksi olen ollut musiikin lehtorin viroissa, Kajaanissa, Kuopiossa, Espoossa ja Helsingissä, Sibelius-lukiossakin seitsemän vuotta. Olen toiminut myös mm. Oriveden kaupungin kulttuuripalveluiden johtajana sekä kansalaisopiston rehtorina.

Lisäksi olen opiskellut Teatterikorkeakoulussa, Helsingin Metropoliassa ja Yhdysvalloissa, eli eri yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Minulla on opintoja niin teatteritaiteesta, teatteripedagogiasta kuin johtamisestakin. Rehtoriopinnot suoritin vuonna 2002, ja johtamisen erikoisammattitutkinnon (JET) 2014. Kaikenlaista on tullut harrastusmielessä opiskeltua ja toki soitettua ja jammailtua.

Millaisia eväitä musiikkilukio mielestäsi antoi jatko-opintoihin ja työelämään?

– Musiikkilukio antoi monia tärkeitä eväitä jatkopoluille. Siellä oli loistavat opettajat, hyvä fiilis ja mukava yhteisöllinen henki. Musiikkilukio oli tuolloin vielä pienehkö lukio, mutta juuri silloin saimme hyviä oppeja, kokemuksia opettajilta ja rehtori Tainalta. Aika oli erittäin tärkeää.

Mitä ohjeita antaisit nykyisille lukiolaisille?

– Elämässä on monia mahdollisuuksia, kun uskaltaa heittäytyä kokemaan ja tarttumaan rohkeasti ympärillä oleviin hetkiin ja haasteisiin. Carpe Diem!

Aurinkoisia terveisiä kaikille, niin opettajille, henkilökunnalle, kuin opiskelijoille! Tervetuloa Kansallisoopperaan – ja balettiin!

 

Mainokset