Taina Lehtonen soisi lukioihin lisää valinnaisuutta

Kaustisen musiikkilukion rehtori Taina Lehtonen oli tänään Kuntaliiton lukiorehtoriverkoston tapaamisessa Helsingissä.IMG_8367-1

Verkostoon kuuluu parikymmentä rehtoria eri kokoisista lukioista eri puolilta Suomea, ja siihen kutsutaan jäsenet kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Taina on verkostossa toista kautta, ja toimii tällä hetkellä sen puheenjohtajana.

– Verkosto on näköalapaikka. Kuulemme uusinta tietoa lukiokoulutuksesta, luokioita lähellä olevista verkoistoista, lukioiden rahoituksesta ja muista ajankohtaisista asioista. Tapaamisessa on aina mukana monipuolisesti asiantuntijoita lukiokoulutuksen kannalta merkittäviltä tahoilta, mm. Opetus- ja kulttuuministeriöstä, Opetushallituksesta, Kuntaliitosta ja työelämästä. Keskustelemme heidän kanssaan ja saamme näin kentän ääntä kuuluviin päättäville tahoille, Taina kertoo.

Parhaillaan Opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellaan lukioiden tuntijakokokeilua. Kokeiluun otetaan mukaan enintään 50 lukiota, joissa tarjotaan nykyistä enemmän valinnaisuutta – mutta vain reaaliaineissa. Esimerkiksi kielissä valinnaisuutta ei voi hyödyntää.

Kokeilu ei koske musiikkilukiota. Taina Lehtonen ihmettelee, mitä tietoa näin lyhyellä kokeilulla saadaan. Musiikkilukiossa ja muissa erikoislukioissa tuntijako on jo pitkään ollut kokeilutuntijakoa laaja-alaisempi, ja enemmän hyötyä hänen mielestään olisi niiden käytäntöjen arvioinnista ja levittämisestä yleislukioihin.

– Olisin valmis tältä istumalta antamaan kaikille lukioille saman vapauden tuntijaon suhteen. Pakollisten kurssien määrä tuntijaossa asettaa kuitenkin omat reunaehdot valinnoille. Mutta lukiolaiset stressataan sillä, että heille ei anneta valinnanvapautta.

Laaja-alainen valinnaisuus edellyttää kouluilta hyvin toimivaa opinto-ohjausta. Tainan mielestä se ei ole resurssi- vaan toimintakulttuurikysymys. Musiikkilukiossa oli vuosina 2010-2013 lukion opinto-ohjauksen pilottihanke, jonka tuloksena laadittiin Koko koulu ohjaa -raportti. Sen tulokset ovat aktiivisessa käytössä.

 

Teksti: Anni Saari

 

Mainokset