Musiikkidiplomi, osa 4 – pelimusiikista klassiseen

Kaustisen musiikkilukiossa opiskelijoilla on mahdollisuus osoittaa harrastuneisuutensa ja erityisosaamisensa musiikin saralla myös musiikkidiplomin muodossa. Diplomin voi suorittaa kahdella tavalla, projektina tai portfoliona lukion aikana tehdyistä musiikkisuorituksista. Molempiin kuuluu kirjallinen osuus, jossa käydään läpi projektin valmistumista ja onnistumista. Abiturientit Heidi Vehkala ja Martta Laitinen kertovat ajatuksen musiikkidiplomin suorittamisesta kyteneen mielessä jo aiemmin, mutta lopullisen innostuksen syntyneen viimeisen vuoden syksyllä.Musiikkidiplomi

Tytöt suorittivat projektin konserttina, johon he olivat koonneet kappaleita oman kiinnostuksensa mukaan. Laitinen oli aluksi ajatellut suorittaa diplomin portfoliona nauhoittamalla musiikkia, mutta ajatus yhteisestä konsertista kiinnosti.

– Me oltiin kaikissa meidän kokoonpanoissa yhdessä, Vehkala nauraa.

Tyttöjen konsertin sisältö oli monivärinen, elokuva- ja pelimusiikista aina musikaaliin ja klassiseen. Mukana oli lisäksi Laitisen veljen oma sävellys, jonka kantaesitys kuultiin musiikkidiplomikonsertissa.

– Me haluttiin vähän monipuolisempi konsertti. Toivottavasti se oli kuulijoistakin kivempaa, kun oli vähän erilaisia kappaleita ja kokoonpanoja. Tavallaan soitettiin mitä haluttiin, Vehkala kertoo.

Tytöt uskovat musiikkidiplomista olevan hyötyä jatkokoulutuksessa ainakin konsertin toteutuksen ja suunnittelun osalta. Musiikkia he eivät aio jättää tulevaisuudestaan pois. Ennen kaikkea diplomin ja erityisesti konsertin tekemisestä jää hyvät muistot.

– Oli kiva tehdä se näin abivuonna niin, että se oli tavallaan viimeinen tällainen isompi projekti, Laitinen sanoo.

Tytöt suosittelevat diplomia kaikille, sillä toteutustavan voi valita vapaasti sen mukaan, mikä itselle sopii. Omien sävellysten tekeminen ei ole pakollista, vaan myös valmiiksi sävellettyjä ja sovitettuja kappaleita voi käyttää. He muistuttavat, että diplomin suunnittelu kannattaa kuitenkin aloittaa ajoissa.

– Ei haittaa vaikka aloittaisi jo kakkosella suunnittelemaan, Laitinen neuvoo.

– Tai ykkösellä, Vehkala lisää.

 

Teksti ja kuva: Anna-Sofia Tastula

Mainokset