Oona Harju ja Jonna Lankinen sävelsivät musiikkiteatterin musiikin

Oona Harjulla ja Jonna Lankisella ei puoleen vuoteen ole ollut vapaa-ajan ongelmia. He ovat säveltäneet musiikin Kaustisen musiikkilukion tämän vuoden musiikkiteatteriesitykseen Tarina vailla loppua, joka saa ensi-iltansa huhtikuussa.

Bändi: Jonna Lankinen (vas.), Oona Harju, Mikko Arvola, Samuli Pasanen ja Antti Ala-Kortesmaa.

– Lokakuusta asti on tehty hommia. Kaikki lomat ja vapaa-aika on käytetty tähän. Viimeiset nuotit valmistuivat maaliskuussa, Harju kertoo.

Hän sanoo haaveilleensa jo lapsena pääsevänsä musiikkiteatterin bändiin, mutta säveltämistä hän ei silloin osannut edes ajatella. Tilaisuuteen hän tarttuikin heti kun se tarjottiin. Työläydestä huolimatta kokemus on ollut positiivinen.

– Tykkään siitä tosi paljon, Harju sanoo. Lue loppuun

Mainokset

Satumaailma syntyy piirtäen

Kaustisen Kansantaiteenkeskuksen lava muuttuu huhtikuussa todelliseksi satumaailmaksi. Fantasianäytelmän lavastamisen voisi kuvitella olevan aivan mahdoton tehtävä, mutta musiikkilukiolla se järjestyy luovien opiskelijoiden ja modernin tekniikan avulla.

Oona Mansikkamäki on viettänyt musiikkilukion mediastudiossa viime viikkoina paljon aikaa. Hän on piirtänyt musiikkiteatterin kohtauksiin tulevia kuvia, joita käytetään esityksen lavastuksena. Mansikkamäki kertoo, että eräässä kohtauksessa maailma ikään kuin syntyy uudestaan. Muutos ”Oglaisin lumometsäksi” kuvataan niin, että piirros kasvaa pienestä viivasta värikkääksi maisemaksi. Jokaisesta piirroksen vaiheesta on otettu kuva, ja kuvat editoidaan peräkkäin animaatioksi.

– Kohtaukseen tarvittiin yhteensä 216 kuvaa ja vuorokauden verran työtunteja. Kaikki kuvat on piirretty käsin, Mansikkamäki kertoo. Lue loppuun

Näin syntyy musikaali

Tästä se alkaa. Suuri joukko innokkaita opiskelijoita ja ohjaaja Aku-Petteri Pahkamäki. Syksyllä hän ilmoittaa ensi töikseen, että seuraavana keväänä Kansantaiteenkeskuksen lavalle nousee jotain aivan erilaista kuin aiempina vuosina:kalevalainen tarina Kullervosta.

A-P

Lue loppuun

Juho Isokangas kuuden vuoden tauon jälkeen mukana musikaalissa

Tänä vuonna Kullervo- musikaalin valaistuksen suunnittelee ja toteuttaa lukion vanha alumni, sekä Live Lightistakin tuttu Juho Isokangas. Kuusi vuotta sitten lukiosta kirjoittaneelle Isokankaalle on kunnia-asia päästä tekemään monen vuoden tauon jälkeen taas musikaalia. Lukioaikanaan on hän oli musikaaleissa niin ohjaajan assistenttina kuin päärooleissakin,  joten työskentely on hänelle tuttua hommaa. Kaustiselta kotoisin oleva Isokangas kertoo, että jo yläasteella syttyi innostus musikaalitouhuun, ja oli hienoa päästä itse kokeilemaan sitä lukiossa.
– Pääroolissa sai laulaa ja näytellä, se oli mahtavaa. Lue loppuun

Lukiomusikaalien konkarikoreografi Anette Raukola löytää liikkeet rytmistä ja sanoista

Entinen Kaustisen musiikkilukion opiskelija, Anette Raukola, suunnittelee koreografian lukion Nahkatakkinen tyttö -musikaaliin. Ensimmäisen lukiomusikaalin koreografian Raukola teki abiturienttivuonnaan 2013. Silloin kyseessä oli Hairspray-musikaali. Jo sitä aikaisempana vuonna Raukola oli mukana musikaalin teossa ja keskittyi näyttelemisen sijaan tanssien tekemiseen ja niiden harjoituttamisessa avustamiseen.

IMG_9114
Lue loppuun