Tanssikeikkailijasta soitonopettajaksi

Rasmus Tammik (kesk.) musisoimassa viime vuonna Severi Hietalan (vas.) ja Otto Kentalan kanssa.

Rasmus Tammik (kesk.) musisoimassa viime vuonna Severi Hietalan (vas.) ja Otto Kentalan kanssa.

Yhdeksättä vuotta Kaustisen musiikkilukiossa työskentelevä Rasmus Tammik opettaa sähkökitaran soittoa ja ohjaa erilaisia bändejä. Ennen varsinaista opettajanuraansa hän on kerinnyt opiskella pop & jazz- konseravatoriossa, olla mukana muun muassa Palefacen ensimmäisessä kokoonpanossa ja työskennellä jopa kehystäjänä.

Lue loppuun

Mainokset

Maria Kettu antaa stressille kyytiä päiväunilla ja pesäpallolla

Sporttinen Kettu on aloittanut lukion vs. biologian, maantiedon ja liikunnan opettajana.

Sporttinen Kettu on aloittanut lukion vs. biologian, maantiedon ja liikunnan opettajana.

Vuoden ensimmäisen Rakkaustinen-radiolähetyksen juontajat, Jenni Patana ja Kalle Mattila, nappasivat yhden musiikkilukion uusista opettajista studion penkkiin haastateltavaksi. Koska ensimmäisen lähetyksen teemana oli stressi ja sen selättäminen, kertoi Anne Anttilan viransijaiseksi valittu biologian, maantieteen ja liikunnan opettaja Maria Kettu Rakkaustisen kuulijoille omista stressin aiheistaan ja keinoista sitä vastaan.

Lue loppuun

Vähäpostin valoisa tulevaisuus

Vähäposti kevätauringon valossa.

Vähäposti eli Mikael Heikkinen (vas.), Laura Petäjä, Sami Vähäkoski, Jiri Mustajärvi ja Laura Orava. (Kuva: Veikko Aalste)

Vähäposti on Kaustisen musiikkilukiossa vuonna 2012 alkunsa saanut bändi, jonka keikkakalenterissa on mukavasti keikkoja  ja jonka ensimmäinen pitkäsoitto julkaistaan ensi kesänä. Vaikka bändin jäsenet asustavat Helsingin ja Kokkolan välillä,  meno ei ole hidastunut. Veera Ailunka haastatteli Sami Vähäkoskea ja Laura Oravaa.

Lue loppuun

Jo kolmas ammatti

Juha-Matti Rautiainen valmistuu tänä keväänä kolmanteen ammattinsa.

Juha-Matti Rautiainen valmistuu tänä keväänä kolmanteen ammattinsa.

Kaustisen musiikkilukiossa tuntiopettajana työskentelevä Juha-Matti Rautiainen on valmistunut aiemmin Suomalaisesta konservatoriosta muusikoksi ja Jyväskylän ammattiopistosta lähihoitajaksi.  Viime vuodet hän on opettanut musiikkilukiossa sähköbasson soittoa ja ohjannut bändejä, toiminut muusikkona useassa eri yhtyeessä sekä opiskellut. Tänä keväänä hän saa kolmannen ammattinsa valmistuessaan musiikkipedagogiksi Centria ammattikorkeakoulusta. Daalia Kontio haastatteli Juha-Matti Rautiaista.

Lue loppuun

Blondi muutti Kansantaiteenkeskukseen

Valtteri Kiviniemen ja Mikko Marttilan mukaan Blondi edistyy kaiken aikaa.

Valtteri Kiviniemen ja Mikko Marttilan mukaan Blondi edistyy hyvää vauhtia.

Kaustisen musiikkilukion Blondi-musikaalin ensi-ilta häämöttää reilun kuukauden päässä. Harjoitukset ovat siirtyneet Kansantaiteenkeskukseen, ja erilaiset tiimit kuten esim. maskeeraustiimi ja lavastustiimi ovat nekin aloittaneet  musikaaliin valmistautumisen. Jenni Patanalla oli haastateltavina ohjaajan assistentti ja yhtä pääosaa näyttelevä Valtteri Kiviniemi sekä lavastustiimiläinen Mikko Marttila.

 

 

Lue loppuun