Näin syntyy musikaali

Tästä se alkaa. Suuri joukko innokkaita opiskelijoita ja ohjaaja Aku-Petteri Pahkamäki. Syksyllä hän ilmoittaa ensi töikseen, että seuraavana keväänä Kansantaiteenkeskuksen lavalle nousee jotain aivan erilaista kuin aiempina vuosina:kalevalainen tarina Kullervosta.

A-P

Lue loppuun

Mainokset

Juho Isokangas kuuden vuoden tauon jälkeen mukana musikaalissa

Tänä vuonna Kullervo- musikaalin valaistuksen suunnittelee ja toteuttaa lukion vanha alumni, sekä Live Lightistakin tuttu Juho Isokangas. Kuusi vuotta sitten lukiosta kirjoittaneelle Isokankaalle on kunnia-asia päästä tekemään monen vuoden tauon jälkeen taas musikaalia. Lukioaikanaan on hän oli musikaaleissa niin ohjaajan assistenttina kuin päärooleissakin,  joten työskentely on hänelle tuttua hommaa. Kaustiselta kotoisin oleva Isokangas kertoo, että jo yläasteella syttyi innostus musikaalitouhuun, ja oli hienoa päästä itse kokeilemaan sitä lukiossa.
– Pääroolissa sai laulaa ja näytellä, se oli mahtavaa. Lue loppuun

Making of Kullervo

Tämän vuoden Kullervo-musikaalin harjoitukset ovat mukavasti käynnissä. Jokaviikkoiset harjoitukset ovat juuri siirtyneet Kansantaiteenkeskuksen saliin, jossa lopullinen spektaakkeli esitetään. Ensi-iltaan on vajaa kaksi kuukautta aikaa. Kysyimme muutamalta näyttelijältä miten harjoitukset ovat sujuneet ja missä vaiheessa musikaali on.

ml_kullervo45

 

Lue loppuun